torstai 3. elokuuta 2017

Kukkaloistoa?ko?

 Töissä kahvipöytä keskusteluna oli eräänä päivänä kukkien hoito ja niiden runsaus ja minä sit olin ihan hiljaa ja hörpin kahviani kun en kehdannut sanoa että minä en sit omista minkäänlaista kasvia...mutta rohkaistuin ja kerroin että tänä vuonna ei minun taidoillani kasvarissakaan tullut mitään satoa tai mitään kovin suurta kasvun ihmettä...helppohan olisi tietenkin vedota huonoon kesään mutta totuus on etten vaan osaa kasvattaa...tämäkin on taito ja tietyllä tapaa varmaan intohimo kuten itselle sisustus ja käsityöt&tuunailut...mutta kotiin tultuani havahduin että onhan meilläkin kotona sitten kuitenkin vähän vihreää iloa ja vielä ilostuttaa rippijuhlista tulleet upeat isot ruusutkin 😀

 Voi miten kaunis voikaan olla myös värjätty ruusu 💙


Ja nää punaiset ruusut on kyllä myös aivan upeita...vieläkin 😍



Tv tason päälle nostin ruukku hortensian ..kop kop sekin on vielä oikein voimissaan ja tuon ostamisesta on jo useampi kuukausi 😂


Vitriinikaapin päälle ostin keväällä tuon juorun, nimeä en tietenkään enää muista...huomasinkin että tykkää olostaan tuolla kaapin päällä sillä pituutta on kasvanutkin ihan huomaamatta 💛


Tämä on oikeastaan jo ylpeyden aihe meidän kodissa sillä rakas husbandokseni halusi tämän palmun ostaa viime vuonna Ikeasta ja onkin selvinnyt siis jo niinkin kauan elossa ja näyttää jatkavan eloaan tuossa bloggailunurkkauksesssa 💜


Keittiön ikkunalla laitoin yrttipurkkeihin herneenversot, ne onkin tällä viikolla oikein rehahtaneet kasvuun vaikka versoja olen nyt napsinut melkein päivittäin ruisleivän päälle...

  Eteisen ikkunalta löytyy kitukasvuinen tyräkkipuu? Jännä muuten miten sitä tulee kuitenkin valittua sellaiset kukat tai oikeastaan kasvit jotka eivät vaadi hoitoa juurikaan...kastelen silloin tällöin kun muistan jos muistan 😂


Koristetakassakin on joku kasvi...tuosta tykkään ihan valtavasti!Nimeä en muista mutta välillä olen saanut siihen kasvamaan ihan pienet valkoiset kukatkin 💚


Oletko sinä kukka ihmisiä?Tykkäätkö kasvattaa kukkia?Mikä on lempparisi?


            MUKAVAA ELOKUUN ENSIMMÄISTÄ VIIKONLOPPUA 💖

                             ⭐ HAPPYSTARHOME ⭐

40 kommenttia:

  1. Sä oot oikein hyvä viherpeukalo..noin monta kukkaa!! Iloista torstai-iltaa😊☀️🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin yllätyin et onhan meillä jotain vihreääkin 😍 Mukavaa viikonloppua ❤️

      Poista
  2. Kivoja kasveja ja kukkia olet kasvattanut! Minähän siis rakastan kukkia, mutta minulla ei ole tällä hetkellä yhtään huonekasvia. Joskus ostan hortensian tai lankaköynnöksen. Aikansa kasvavat ja sitten...
    Olen niin hurahtanut noihin parveke- ja kesäkukkiin! Ne kyllä jaksaa kukkia!
    Toisaalta en kaipaakaan varsinaisia huonekasveja. Leikkokukkia on maljakossa lähes aina, vuodenajasta riippumatta.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin usein leikkokukkia maljakossa ruokapöydän päällä ja eteisessä koristetakan päällä ❤️Hyvää viikonloppua 😍

      Poista
  3. Sullahan on vaikka mitä kukkia, ja kaikki näyttävät elävän, hyvä viherpeukalo olet.
    On mullakin vähäsen viherkasveja, verannalla on kukkivat kesäkukat sekä tarhoissa vähäsen.
    Luonnonniitty vieressä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo hyvässä kunnossahan nämä meidän viherkasvit taitavat ollakin ❤️ Tuo luonnonniitty on kaunis näky taatusti ❤️Mukavaa viikonloppua ❤️

      Poista
  4. Ihania viherkasveja. Kauniit kuvat!
    Minun lempi viherkasvi on lankaköynnös.
    Ja kukista tykkään ylikaiken. Leikkokukkia tulee silloin tällöin ostettua kotiin.
    Mukavaa illan jatkoa!💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin haluaisin tuon lankaköynnöksen 😁 Ihanaa elokuun ekaa viikonloppua ❤️

      Poista
  5. Sullahan on vaikka mitä kukkia siellä <3
    Hortensia on niin kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulin ettei ole mitään kasveja 😂Mäkin tykkään Hortensiasta ❤️Hyvää viikonloppua ❤️

      Poista
  6. No mutta löytyyhän sieltä vaikka mitä. Noh olen kukkaihmisiä, niin että rakastan katsella niitä, mutta en ymmärrä niistä mitään. :) Ihanaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei mäkään en ymmärrä mitään noista kukista 😂😊 kivaa viikonloppua ❤️

      Poista
  7. Sinun kukkasihan suorastaan rehottavat!
    Ehkä olen kukka-ihminen, toisia onnistun hoitamaan ja toisia en...
    Mutta tällä hetkellä on jo laiskuus iskenyt noiden kesäkukkien kanssa, ei millään jaksaisi kastella niitä.
    Kivaa loppuviikkoa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun kesäkukat oli parvekelaatikoihin kasvatetut pensaskrassit ja nyt ne onkin jo niin kurjan näköisiä että saavat olla 😩 Yllätyin tänä aamuna kun huomasin että sain siemenestä kasvun alun(avokadon) 😁Mukavaa viikonloppua ❤️

      Poista
  8. Kukista tykkään. Kesällä on ihana laittaa kukkia pihalle ja odottaa myös perennojen kasvua. Sisältä meiltä löytyy muutama viherkasvi. Sellaisia helppohoitoisia, jotka ei pahastu, jos unohtaa toisinaan kastella. :)
    Leikkokukkia tulee ostettua myös. Ei nyt niinkään kesäisin, kun eivät tahdo kauaa kestää, kun sisällä on aika kuuma. Ja tuota luonnonkukkakauppaa tulee hyödynnettyä myös silloin tällöin.
    Sinullahan on monta kasvia siellä! <3
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei taas tuolla ulkona ole oikein mitään kukkia,kesäkukkia tullut laitettua ruukkuuhin...nyt tullut pieni kipinä tehdä pihasuunnitelmaa ja miettiä mitä voisikaan pihalle tehdä 😁 Kivaa viikonloppua ❤️

      Poista
  9. Ettei sinussa sittenkin asuisi pieni viherpeukalo 😀.Minä pidän puutarhan hoidosta, kasvihuoneesta ja kaikista pihahommista. Sisällä minulla ei ole yhtään viherkasvia. Niistä en ymmärrä mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa pieni viherpeukalo asuakin ❤️ Mukavia puuhia ulkona noi kasvienhoidot ❤️Kivaa viikonloppua ❤️

      Poista
  10. Vuosi vuodelta olen ostanut pihallemme vain ruukuissa olevia kukkia ja niiden määrä on alkuinnostuksen jälkeen vähentynyt. Viherpeukalo en ole, mutta tykkään viherkasveista. Meillä on muutama palmu isoissa ruukuissa ja siten anopin kieliä ts. todella helppohoitoisia kasveja. Leikkokukkia ostan mielelläni ja niillä saan värikästä ilmettä kotiin...
    On totta, että puutarhanhoito tai kasvimaan/-huoneen hoito on joillekin samanlainen intohimo kuin itsellä sisustaminen. Omakotitalossa asuessa siitä on jossain määrin pidettävä, mutta meikäläisen taidoilla on vain tyytyminen vähän vaatimattomampaan pihaan. :)
    Oikein mukavia viikonlopun päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkasvit tuo kotiin kivaa vihreyttä läpi vuoden ja useimmat onneksi helppo hoitoisiakin ❤️ Leikkokukat on mun suosikkeja myös 😍 Kivaa viikonloppua ❤️

      Poista
  11. Onhan siellä vaan kaunista..Ihania kukkia😍👌Tuo husbandoksen valitsema viherkasvi vaan rehottaa..Hyvin valittu😉 meillä ei kotoa vihreää löydy..Mutta ulkona kyllä tykkään kasvatella🌞 Ihanaa vkonloppua teille💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Husbandoksen palmu on kyllä elossa ❤️Teidän puutarha on ihana 😍Kauniita yksityiskohtia ❤️Kivaa viikonloppua ❤️

      Poista
  12. Onpas sulla sisällä kukkia, mulla vaan ulkona. Sisällä kun ne jostakin syystä aina kuolee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla ei sit taas ulkona oo mitään paitsi parissa ruukussa vaan 😂 Mukavaa viikonloppua ❤️

      Poista
  13. Sullahan on ihan hirveesti kasveja kotona!!! Mullakin on kaikki rehut ulkona. Sisällä sen sijaan onnistun tappamaan kaikki..ihan siis helppohoitoisimmasta kaktuksesta lähtien, varmaan muovikukatkin nuupauttaisin, jos niitä olisi..(nauraa täällä ääneen). Eli summa summarum: Olet todellinen "piiloviherpeukalo" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon piiloviherpeukalo selvästi 😂😍😁 kivaa viikonloppua ❤️

      Poista
  14. Upeita ruusuja ja hortensia!
    Ja hopeaköynnös siellä vitriinikaapin päällä kurkottelee.
    Hyvin sinä kasvien kanssa selviät kun valitsee helppohoitoisia.

    Hyvää viikonvaihdetta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hopeaköynnös kuullostaakin tutulta 😊☺️ Joo helppohoitoisia ajattelin vielä muutaman ostaa 😁 Mukavaa viikonloppua ❤️

      Poista
  15. Tulin vastavierailulle kurkkaamaan blogiisi. Teidän terassi on ihanan viihtyisä :) Kaiholla katselen myös kaikkia ihania viherkasveja. Meillä täytyy kaikki viherkasvit asettaa tosi korkealle tai sitten tyytyä muovisiin, koska kissat käy muuten pureskelemassa niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa ❤️Terassilla on mukavia hetkiä tullut vietettyä😁 Mukavaa lauantai iltaa 😍

      Poista
  16. Minulla on ulkona kuten olet huomannut blogissani käydessäsi paljon kukkia. Kotona rivarin pihalla ja mökillä kasvaa ulkona vaikka mitä. Sisällä minulla on joskus ollut paljon myöskin, mutta nykyään vähemmän. Talvella minulla on kotona aina joko leikkokukkia tai ruukkukukkia asetelmia teen myös jonkinverran. Kukat on minun elämäni jossain muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniit kukkia sinulta löytyykin ❤️Ihanaa kukkaloistoa ❤️Iloista sunnuntaita ❤️

      Poista
  17. Vaikka mitä vihreää siellä.
    Minulla on muutama viherkasvi, mutta ei yhtään samaa kuin sinulla. ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onkin yllättävän paljon vihreää vaikka jotenkin olen hölmösti ajatellut ettei olisi ;) VIherkasveja onkin niin valtava määrä että ettei ihme jos ei samoja kasveja löydykkään :) Kivaa maanantai iltaa <3

      Poista
  18. Mä aikoinani kannoin kukkia kaupasta kotiin, mutta ne kuoli aina melkein samantien...siispä luovutin! En ole viherpeukalo! Luovutin myös tekokukkien suhteen...keräävät vain pölyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olin kans joskus aika kova ostamaan viherkasveja, pojan syntymän jälkeen ne piti hävittää kun epäiltiin aiheuttavan allergiaa ja nyt taas pikku hiljaa innostus löytynyt uudestaan :) Kivaa maanantaita <3

      Poista
  19. Voi kuinka teillä on niin nätti koti.
    Pidän itsekin juuri tuollaisesta tai sanotaanko, että koitan pyrkiä samaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentistasi <3 Mukavaa maanantai iltaa sinulle <3

      Poista
  20. Kivastihan teiltä löytyy vihriää :) Ja on pakko sivuhuomautuksena todeta, et voi miten ihania sisustusjuttuja. Itse olen surkea sisustaja, mutta kukkia kasvatan innolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon löytyikin vihreää❤️Minäkin sisustelen omaan tyyliin meidän perheen iloksi ❤️Kukkien kasvattelu onkin ihanaa puuhaa ❤️

      Poista

Hei mukavaa kun löysit blogiin, tervetuloa uudestaan pian <3